FANDOM


Vault 101 on yksi Vault-Tecin rakentamista holveista Capital Wastelandissa. Se sijaitsee Washington D.C.:stä luoteeseen. Vault 101:stä itään sijaitsee Springvale ja kaakkoon Megaton. Holvi oli Fallout 3:n päähenkilön, Lone Wandererin koti ennen kuin hän pakenee ja lähtee etsimään isäänsä.

Tausta Muokkaa

Vault 101:n tarkkaa rakentamisajankohtaa ei tiedetä, mutta se valmistui 2060-luvulla samoihin aikoihin kuin muut Washington D.C.:n holvit. Sen tarkoituksena oli pysyä ikuisesti suljettuna, jotta valvojan roolia tässä tilanteessa voitaisiin tutkia. Vault 101 on kuitenkin avattu useita kertoja, jolloin radroachit ovat päässeet sinne sisään.

Vault 101 varustettiin tarvikkeilla, joiden avulla se voisi pysyä suljettuna määräämättömän ajan. Se ei kuitenkaan saanut G.E.C.K.:iä, sillä siitä olisi hyötyä vain holvin avauduttua.

Aikajana Muokkaa

Pian suuren sodan jälkeen Vault 101:n ensimmäinen valvoja loi asukkaille illuusion, että ulkopuolinen maailma olisi täysin asuinkelvoton, eikä siellä olisi toivoa selviytymisestä. Näin asukkaiden keskuuteen syntyi ajatus, että ainoa keino selviytyä olisi pitää holvi suljettuna.

Alkuperäisen valvojan kuoltua hänen seuraajansa jatkoi samoilla linjoilla. Hän oli kuitenkin Vault 101:n ensimmäinen asukas, joka vieraili ulkomaailmassa käyttäen toimistonsa salaista uloskäyntiä.

Joskus ennen vuotta 2241 nimetön Vault 101:n valvoja alkoi suosia yhteyksien luomista ulkomaailmaan. Hän muodosti ryhmän, joka vieraili Megatonissa ja tutki tappamaansa jättiläismuurahaista. Palattuaan 10. helmikuuta 2241 tutkimusryhmä analysoi ottamiaan näytteitä tutkiakseen, oliko holvin ulkopuolinen maailma yhä vaarallisen radioaktiivinen. Kaksi ryhmän jäsentä asettui Megatoniin ja toimi holvin ja kylän välisinä yhteyshenkilöinä. Toinen heistä palasi holviin vuoden 2258 tienoilla. Holvin valvoja lopulta katosi epäonnistuneella Capital Wastelandiin suuntautuneella tutkimusmatkalla.

Seuraavaksi valvojaksi tuli Alphonse Almodovar ennen vuotta 2258. Hänen kautensa alkuvaiheilla vuosien 2258–2259 tienoilla holviin saapuivat ulkomaailmasta James ja hänen lapsena, joka myöhemmin tunnetaan Lone Wandererina. James lupasi toimia holvin lääkärinä jos heidät laskettaisiin sisään, ja Almodovar suostui tähän. James ei kertonut lapselleen heidän saapuneen holviin ulkomaailmasta, vaan valehteli heidän syntyneen siellä muiden asukkaiden tavoin. Vuosien 2265–2267 välillä Vault 101:stä paennut tyttö päätyi Megatoniin ja pyysi siellä Moira Brownia tekemään vahvistuksia Vault 101:n asuunsa. Hän ei kuitenkaan koskaan tullut noutamaan pukuaan, joten panssaroitu Vault 101:n haalari jäi Craterside Supplyyn. Vuonna 2272 toinen asukas pakeni holvista ja kertoi Megatonissa Colin Moriartylle Vault 101:n asukkaiden joutuneen aivopesun kohteeksi, jossa heille kerrotaan valvojan olevan ainoa järjen ääni.

Jamesin lähtö holvista Muokkaa

17. elokuuta 2277 Vault 101 joutui radroachien hyökkäyksen kohteeksi, ja James näki siinä sopivan tilaisuuden paeta holvista. Turvahenkilöstölle annetaan tehtäväksi ottaa kiinni Lone Wanderer ja kuulustella häntä siitä, mihin James on mennyt. Hetkeä myöhemmin Amata Almodovar, valvojan tytär herättää Lone Wandererin ja selittää hänelle tilanteen. Lone Wandererin ainoa mahdollisuus on paeta holvista. Hänen lähtönsä jälkeen Vault 101:n asukkaat jakautuvat kahteen ryhmään. Toiset vaativat päästä holvista ulkomaailmaan, mutta valvojan johtama toinen ryhmä vaatii holvin pitämistä suljettuna.

Jonkin ajan kuluttua Enclave ottaa radiolla yhteyttä Vault 101:een ja vaatii pääsyä holviin, sillä sen salasana on vaihdettu. Amata Almodovar vaihtoi salasanaksi ”Amata”, jotta Lone Wanderer pääsisi holviin sisään, sillä hän toivoo tästä olevan apua holvissa vallitsevan ristiriidan ratkaisussa.

Kuvagalleria Muokkaa