FANDOM


Raiderit (suom. ryövärit) ovat Fallout-maailman perusvihollisia, klaaneihin ja jengeihin järjestäytyneitä rikollisia, psykopaatteja ja anarkisteja. Raiderit ovat suurimmaksi osaksi melko heikkotasoisia ja heikosti aseistautuneita ihmisvastustajia, joita pelaaja kohtaa Fallout-maailmassa alkuvaiheista lähtien. Raiderien ainoa todellinen vahvuus on heidän lukumäärällinen ylivoimansa, jota he hyödyntävät matkaajien ja pienten kaupunkien ryöstelyssä.

Uusi Kalifornia ja Core Region Muokkaa

2160-luku Muokkaa

Raidereita on monenlaisia ja -kokoisia ryhmittymiä. Kolme Falloutista tuttua klaania kuitenkin erottuu muista; shakaalit, vipersit ja kaanit. Vaikka vain viimeisimmäksi mainittua varsinaisesti tavataan pelissä. Kaikki kolme ryhmää ovat polveutuneet holvista 15.

  • Shakaalit, eli the Jackals: Ensimmäinen klaani, shakaalit, on tyypillinen joukko hulluja. Heillä ei ole moraalia ja vain yksi tavoite: selvitytyminen. He käyttävät joukkostrategioita päihittääkseen vastustajansa. Heitä pidetään myös pelkureina, sillä shakaalit eivät juuri käy taisteluun, mitä ei vät varmasti tiedä voittavansa. He keräytyvät yhteen piilopaikkoihinsa ja tappelevat saaliista.
  • Vipersit, eli the Vipers: He väittävät olevansa vanhan uskonnon kannattjia. He tulevat öisin metsästämään ruokaa ja ryöväämään paikkoja. Vipersit ovat anteeksiantamattomia taistelussa ja suosivat hiipimistä voiman sijaan. Heillä yleensä on luusta valmistetut veitse, jotka ovat uitettu kyyn myrkyssä. Myrkky halvaannuttaa vihollisen, ja vipersit sitten raahavat uhrinsa omaan piilopaikkaansa.
  • Kaanit, eli the Khans: Viimeistä klaania ehkä pidetään näistä myös vaarallisimpana. He elävät mongoolien tapaista soturielämää, ryöväävät kaupunkeja, polttavat kaiken mitä eivät voi viedä ja kaappaavat ihmiset orjikseen. He joko kulkevat pienissä tiedusteluryhmissä tai joskus jopa isommalla sotajoukolla. Taistelussa he ovat innokkaita käymään vihollisten kimppuun käsin tai kepein, sillä klaanin keskuudessa voimaa arvostetaan yli kaiken, siksi myös kantavat harvoin tuliaseita. Kuka tahansa, joka näyttää voimansa, saa myös kunnioitusta klaanissa.

2240-luku Muokkaa

Fallout 2:ssa on suuri määrä erilaisia raidereita. Niitä nähdään usein, mutta vain muutama ryhmä oikeastaan tekee isomman roolin tarinan suhteen.

  • Bishopin palkkasoturit: He toimivat Broken Hillsistä pohjoiseen sijaitsevassa luollassa, jota suojellaa ansoin ja piikkilangoin. He eivät kuitenkaan olleet oikeita raidereita vaan Bishopi-suvun palkkaamia ja Uusi Kalifornian tasavallan aseistamia palkkasotureita. Heidät pistettiin esittämään raidereita, vain luodakseen painetta holvikaupungille, jotta nämä antautuisivat NCR:n miehitykselle.
  • Uuskaanit, eli the New Khans: Kaanit esiintyvät uudelleen Fallout 2:ssa uuskaanien muodossa, joka johtaa alkuperäisen klaanin ainoa selviytyjä. He piilottelevat holvin 15 raunioissa omassa rauhassa ja suojassa, ja useasti hyökkäävät ohimeneviin karavaaneihin ja läheisiin kaupunkeihin. Kaanien johtaja, Darion, on vainoharhainen ja kärsii selviytyjän syyllisyydestä, kun holviasukki tuhosi koko hänen entisen klaaninsa. Suurin hänen pelkonsa kohdistuu NCR:ää kohtaan.
  • Yakuza: Japanilaistyylinen tavallisin miekoin varustautunut raiderjengi, jota pelaava pystyi tapaamaan matkatessaan.

2281 Muokkaa

Fallout: New Vegasin aikaan on vähän tietoa raidereista Core Regionin alueella. Rose of Sharon Cassidy ja Dale Barton kuitenkin kehottavat pelaaja palkkaaman palkkasoturit mukaansa, jos aikoo matkata muualla Core Regionin alueella, joka voisi viitata, että raiderit ovat vielä aktiivisia.


Pääkaupunkiseutu Muokkaa

Pääartikkeli: Raiders (Fallout 3)

Raidereilla ei ole mainittavia klaaneja, vaan vaikuttavat vihollisraiderit on kuvattu pienempiin jengeihin järjestäytyneiksi mielenvikaisiksi sadisteiksi, jotka käyttävät huumeita ja kiduttavat huvikseen vankejaan ryöväämisen ohessa. Kuten muissakin Fallouteissa, raiderit ovat yleensä heikosti aseistautuneita ja suojautuneita, minkä he yrittävät korvata lukumäärällään. Raidereilla on kuitenkin melko heikko moraali, minkä vuoksi nämä toisinaan luovuttavat kesken taistelun lähteäkseen pakoon liian ylivoimaista vastustajaa. Fallout 3:sen raiderien pesäpaikat on usein "koristeltu" lihakoukuista riippuvilla torsoilla, veritahroilla ja graffiteilla.

Esiintymiset Muokkaa

Raidereita esiintyy jokaisessa Fallout-pelissä.

Nippelitietoa Muokkaa

  • Raiderit ovat selvä viittaus Mad Max-elokuvien rosvoihin.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki