FANDOM


Fallout-maailma sijoittuu vaihtoehtoiseen tulevaisuuteen, jonka erottuminen alkoi eniten näkyä toisen maailman sodan jälkeen. Vuoden 2077 Suureen sotaan asti, Fallout-maailmaa hallitsi amerikkalainen omaperäinen viiskytluvun kulttuuri, vaikkapa paljon kehittyneempänä teknologiassa. Fallout-maailman asetelma on saanut paljon vaikutteita Sci-Fi-antologiasta Worlds of Tomorrowista, joka julkaistiin Sci-Fin kultaisella ajalla viiskytluvulla.

YleiskatsausMuokkaa

Suuri sota on tärkein tapahtuma, joka muokkasi Fallout-maailman nykyiseen muotoonsa. 23. lokakuuta, 2077, USA, Kiina ja muut ydinasein varustautuneet maat pommittivat toisiaan ydinohjuksilla kahden tunnin ajan. Lyhyen ydinsodan aiheuttama tuho oli ällistyttävä; pelkästään sodan alkuhetket vapauttivat enemmän energiaa kuin mitkään muut globaalit ihmisten aiheuttamat konfliktit koko maailmassa yhteensä.

Fallout-pelit sijoittuvat yhdeksästäkymmenestä vuodesta kahteen vuosisataan jälkeen Suuren sodan. Jotkin ryhmät ovat juuri ja juuri selvinneet maanpinnalla, joko tonkien kaupunkien kärventyneitä raunioita tai sopeutuen säteilyn saastuttamaan massamutaatioutuneeseen elinympäristöön. Sodan aikana maan alle suljettujen holvien asukkaat ovat nousemassa maanpinnalle uudelleen asuttamaan tuhoutuneita alueita. Näitä sivilisaation jäänteitä uhkaa psykoottiset mutantit, sekaisin menneet koneet, ilkeät raiderit ja muut mutatoituneet olennot.

Fallout-sarjan pelien useimmat tapahtumat sijoittuvat Yhdsyvaltoihin. Peleissä Fallout ja Fallout 2 tapahtumat sijoittuvat länsirannikon alueille, Core Regionille. Fallout Tactics sijoittuu taas keskilänteen, Chicagon ja Cheyenne-vuoren välille. Fallout: Brother of Steel -peli taas pelataan poshjois-Teksasissa, kaupungeissa Carbon ja ghoulikaupunki Losissa. Fallout 3 sijoittuu toisaalle, Yhdysvaltojen itärannikkolle, pääkaupunkiseudulle. Pääkaupunkia ympäröivään autiomaahan kuuluu Washington D.C.:n rauniot, Pittsburgh, Maryland ja osia Virginiasta. Kuudes peli, Fallout: New Vegas taas sijoittuu Mojaven autiomaalle, johon kuuluu osia Kaliforniasta, Utahista, Arzinoasta ja Nevadasta.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki